perjantai 24. maaliskuuta 2017

Vilna & Kaunas 18.-22.3.2017

Niinpä on vierähtänyt tovi tämänkin blogin päivittämisestä. Gdanskin, Riikan ja Unkarin matkat (sisältäen piipahduksen Bratislavassa) näyttävät jääneen kokonaan pois. Osaksi ihan siksi, että valokuvaaminen on jäänyt aika vähiin. Tällä kertaa kamera tuli otettua mukaan, mutta koska edelleen on kyse vanhasta ja halvasta digikamerasta ja edelleenkään en näe mitä räpsin, niin taas on horisontit ihanasti kallellaan. Matkapäiväkirjan tekstiä lainailen kunkin päivän alkuun jonkin verran.

la 18.3.2017
... Olimme guesthousella tuntia ennen ilmoittamaani kellonaikaa. Pääsimme jonkun nuoren naisen avulla rappuun ja hän meni guesthousen vastapäisestä ovesta sisään. GH osoittautui muutaman huoneiston tilaksi, jossa ei siis odotetusti ollut minkäänlaista respaa. Pyörimme hetken aikaa ihmettelemässä, kunnes vastapäisestä asunnosta tultiin näyttämään väliovessa olevaa puhelinnumeroa. Koska olimme etuajassa niin emme vielä yrittäneet soittaa siihen, vaan menimme alakerran konditorioon. Konditoria ei ollut sellainen, mihin kannattaisi mennä aamiaiselle. Mitään vegaanista ei ollut tarjolla.

Reilun puolen tunnin kuluttua yritimme uudelleen guesthouseen. Rämpytimme kadulla ovikelloa, kunnes vastapäisestä asunnosta huudettiin meille ovikoodi. Yritimme nyt soittaa ovessa olevaan numeroon, mutta se tuuttasi "varattua" (puhelu ei yhdistynyt, myöhemmin osoittautui, että numerosta olisi pitänyt osata jättää pois yksi kuutonen tai kahdeksikkö). Vastapäisen huoneiston nainen tuli rappuun ja soitti omasta puhelimestaan. Hän sai omistajaan yhteyden ja kertoi tämän tulevan viiden minuutin kuluttua. Yritimme samalla kysellä häneltä muutakin, mutta koska hän ei ollut paikallinen, hän ei osannut kertoa kovin paljon ympäristön palveluista. Huoneiston omistajalta, tai kuka sitten olikin joka meille huoneemme luovutti, saimme sitten selville, että meitä kovasti huolestuttanut liettuan kielinen desinfektion-ilmoitus alaovella ei liittynyt mitenkään syöpäläisiin vaan vesijohtoihin.

Vilna, vanha kaupunki

su 19.3.2017
... Käytiin ensimmäiseksi infossa kyselemässä vähän tietoja. Sen jälkeen ostimme kolmen päivän matkaliput (1,50 e/kortti + 6 e/matkat /hlö) ja lähdimme aseman läheiselle torille. Tori oli ehkä hallitumpi ja siistimpi kuin Riikassa, mutta lihan haju sielläkin oli voimakas.

Torilta lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Toiveena oli löytää kiva kahvila ja lopulta löytyikin (nimi jäi painamatta mieleen, mutta ihan Cafe Montmartren lähellä). Tee, kaakao, kaksi piirakkaa ja kaksi kakunpalaa kustansi yhteensä 8 euroa.

Virkistäytymisen jälkeen kävelimme vanhassa kaupungissa, kunnes osuimme Cathedral Squarelle. Sieltä olisin halunnut kiivetä Gediminasin torniin, mutta se oli korjaustöiden takia suljettu.



















Uudempaa kaupunkia bussi- ja trollikka-ajeluilla

(19.3. jatkuu)
Aloitimme siis trollikka- ja bussiajelut. Sää vaihteli tosi nopeasti reippaasta sateesta puolipilviseen, joten hyppäsimme ihan sattumanvaraiseen bussiin ja päätimme vaihtaa kulkuneuvoa aina tilanteen mukaan.

... tässä vaiheessa luulimme hyppäävämme sopivasti kaupungin suuntaan lähtevään bussiin siirtymällä tien toiselle puolen. Toisin kävi, päädyimme vielä kauemmas keskustasta. Ja koska oli sunnuntai-ilta, niin paluuliikennettä oli harvassa. Pelastukseksi osoittautui venäjää puhuva mummo, joka lähes kädestä pitäen ohjasi meidät oikeaan suuntaan ja lopulta laskeuduimme ihan oikealla trollikalla ihan oikealle pysäkille.



19.3. myöhään illalla
Lähdimme vähän liian myöhään etsimään ruokapaikkaa, ne alkoivat olla jo kiinni ainakin lähistöllä. Päädyimme Dublis-nimiseen paikkaan, joka oli auki mutta tyhjä. Vegaanista ruokaa ei kuulemma saanut, vegetaaristakin vain alkuruokana. Sen sijaan tarjoilija tarjoutui etsimään netistä vegaanista ravintolaa meille. Niistä lähin oli menossa kiinni samaan aikaan kuin olisimme sinne ehtineet, joten kysyin vielä kerran, eivätkö he voisi valmistaa jotain minulle sopivaa. Vegetaarisena se sitten lopulta onnistui, mutta jostain syystä oli ihan mahdotonta valmistaa risottoa grillatuilla vihanneksilla ilman juustoa.

Kaunas

ma 20.3.2017
Lähdimme 11:40 junalla Kaunasiin (liput 5,40 e/hlö/1. luokka). Matka kesti puolitoista tuntia. Juna oli nykyaikainen ja ensimmäisessä luokassa meidän lisäksemme vain yksi matkustaja jonkin matkaa.

Kaunasiin saavuttuamme kävimme ensin katsomassa bussiaseman sijainnin paluumatkaa silmällä pitäen. Asemarakennuksesta löytyi kahvila, jossa oli tarjolla mahtavia vegaanisia(kin) donitseja. Saimme vielä kaupan päälle ylimääräisen hot chocolaten, joten kokemus oli tosi miellyttävä (tee, hot chocolate + 2 donitsia yht. 8 e)

Sitten kävelimme. Ja kävelimme. Jonka jälkeen kävelimme. Summa summarum, kävelimme Kaunasin vanhan kaupungin länsikärkeen ja takaisin, mennessä kävelykatua ja palatessa joen rantaa. Kun vihdoin saavuimme takaisin asemien liepeille, oli jo tulossa sen verran hämärää, että maisemien kannalta oli ihan sama tehdä paluumatkakin junalla.













Vilna

ti 21.3.2017
Lähdimme aamulla liikkeelle pian kymmenen jälkeen ilman sen kummempaa päämäärää. Kävimme apteekissa, jatkoimme siitä katedraaliaukion ohi ja päätimme hypätä bussiin, joka menisi sillan yli. 

Sitten ajeltiin taas. Käytiin jollain torilla ja otettiin siellä oluet (+ ostin lisää vihannesten siemeniä), sitten päädyttiin jonnekin ihan maaseudulle, josta kuitenkin onneksi päästiin myös bussia vaihtamatta pois. Muutaman tunnin seikkailtuamme kävimme rautatieasemalla selvittämässä sopivan yhteyden lentokentälle huomiseksi, ostimme välipalaa ja tulimme huoneeseemme lepäämään.

... Tämän illan ruokapaikaksi valitsimme Gyvas Barasin, etsimme sen kartalta ja kävelimme sinne. Oli aika hupaisaa huomata, että paikka sijaista ihan vastapäätä Dublisia!

Paikka muistutti enemmän baaria kuin ravintolaa ja ruoka oli korkeintaan keskinkertaista.. Ruoan jälkeen kävelimme vielä lähikortteleiden ympäri ja löysimme ihan kiinnostavan näköisiä paikkoja.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti